Maanantaiblues – Kuinka motivoitua uuden työviikon alussa?

Oletko joskus sanonut: ”Töihin on joka päivä niin ihana tulla, myös maanantaina!” Onneksi olkoon, olet löytänyt unelmiesi työpaikan! Vaikka työskentely olisikin kukkaselta toiselle hyppelyä ja ilmassa leijailisi tähtipölyä, on myös niitä huonoja päiviä – ihan varmasti on. Usein se vähän heikompi fiilis ajoittuu viikon alkuun, joko maanantaille tai viimeistään tiistaille. Maanantai saattaa sujua vielä viikonlopun iloisissa ja rennoissa tunnelmissa, takana on ehkä normaalia pidemmät yöunet ja muutenkin olo on virkeä ja motivoitunut. Tiistaina se kuitenkin viimeistään iskee, jos ei täysillä, niin vähintään hienovaraisesti. Vähän väsyttää, ei oikein jaksaisi mitään ja keskittyminen meinaa vähän välillä herpaantua.

Kuinka tällaisessa tilanteessa voi nostaa työskentelymotivaatiota? Tässä muutamia vinkkejä!

Valmistaudu uuteen viikkoon jo sunnuntaina

Mikään ei ole kamalampaa, kuin aloittaa arki kaaoksen keskellä. Kun etsit helmikuisena, pimeänä aamuna sopivaa farkkuparia ja konttaat toista sukkaa sängyn alta, ei aamusi ole ehkä alkanut ihan täydellisesti. Tämän voit välttää suunnittelemalla arkeasi etukäteen. Tee siis sunnuntaistasi ihana ja lataa se täyteen energiaa ja hyvää oloa. Käy lenkillä tai lämmitä illalla sauna, jossa voit rentoutua. Näin mielesi ja kroppasi on levänneempi ja vastaanottavaisempi tulevaa viikkoa ja edessä odottavaa arkea varten. Lataa sunnuntai-iltana kahvinkeitin aamua varten ja valmistele työvaatteesi, jos mahdollista, niin koko viikon ajaksi valmiiksi. Silitä kauluspaidat ja pakkaa laukkusi. Näin maanantaiaamun kaaos on paljon helpommin selätettävissä.

Keskity positiivisuuteen

Meillä kaikilla on työyhteisössä se yksi tyyppi, joka löytää negatiivisuutta kaikesta. Negatiivisuus tarttuu, joten parasta, mitä voit tehdä itsellesi on hankkiutua mahdollisimman kauas tällaisista tunnelman latistajista. Kun ympärilläsi on hyvä työilmapiiri, joka huokuu positiivisuutta sekä iloa, on työn tekeminen paljon mukavampaa. Huomaa, että voit vaikuttaa muihin myös omalla käytökselläsi, koska tadaa – myös positiivisuus tarttuu. Sanonta ”Laita hyvä kiertämään” ei ole ihan tuulesta temmattu. Keitä kerralla kahvia sen verran, että sitä riittää koko porukalle tai osta vaikka lounastauolla omenapussi kahvihuoneen pöydälle kaikkien jaettavaksi. Pieniä, mutta kivoja juttuja, joiden avulla saat jonkun varmasti hymyilemään.

Siivoa työpöytäsi

Henkisen työilmapiirin lisäksi, myös fyysinen työympäristö on tärkeää. Siistissä ympäristössä on mukavampi työskennellä. On sanottu, että työpöytäsi kuvaa mielesi tilaa. Jos ympärilläsi vallitsee kaaos, mitä mielessäsi liikkuu? Ota myös aikaa itsellesi ja lähde lounaalle, jos mahdollista, ulos. Myös pieni kävely ulkoilmassa kesken työpäivän kirkastaa ja selkeyttää ajatuksia ja samalla lievittää stressiä. Tai miksi et pitäisi puhelinpalaveria kävelyn lomassa?

Huolehdi hyvinvoinnistasi

Burn out, uupumus, väsymys, masennus – nämä sanat ovat toistuneet viime aikoina yhä enemmän otsikoissa. Voi olla, että näistä asioista uskalletaan nykyään puhua enemmän ja ihmiset ovat avoimempia myöntämään, että aina ei mene hyvin. On siis tärkeää pitää itsestään huolta niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Netti on pullollaan ohjeita, kuinka voit lievittää stressiä, avainasemassa onkin se seikka, kuinka reagoit hälytysmerkkeihin ja teetkö sen riittävän ajoissa? Keskity niihin asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja aseta itsellesi rajat. Jos maanantai tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, keskity työpäivän jälkeen asioihin, joista nautit ja mikä tärkeintä, opettele olemaan itsellesi armollinen. Jos sinusta tuntuu, että sinulla ei ole töiden jälkeen voimia lähteä ryhmäliikuntatunneille, älä tee niin, vaan kuuntele itseäsi. Aina ei tarvitse paahtaa sata lasissa, pieni kävelykin tekee hyvää. Sen jälkeen on ihan ok lösähtää sohvalle lempisarjasi pariin.

Pyydä apua

Avun pyytäminen ei ole heikkoutta, päinvastoin. Jos tiedät, että alkuviikko on täynnä palavereita ja ohjelmaa, delegoi kiireellisimmät asiat muille. Jos kyseessä ei ole vain hetkellinen maanantaiahdistus, vaan olet oikeasti todella tyytymätön työhösi tai työpaikallasi on vakavia epäkohtia, sano se ääneen. Käänny henkilöstöpäällikön tai lähimmän työtoverin puoleen ja kerro, että nyt vähän kiristää. Avoimuus parantaa ryhmähenkeä ja voi olla, että joku toinenkin rohkaistuu kertomaan omista tunteistaan ja näin koko työyhteisö voi paremmin.


Jos maanantai tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, keskity työpäivän jälkeen asioihin, joista nautit ja mikä tärkeintä, opettele olemaan itsellesi armollinen.

Mieti, mitä tavoittelet

Onko työsi sellaista, mitä oikeasti haluat tehdä? Tämä saattaa kuulostaa melko brutaalilta, mutta joskus on vaan ladattava tosiasiat tiskiin ja mietittävä omaa elämän kulkua uudestaan. Mieti, mitä sinä elämältäsi oikeasti haluat? Onko nykyinen työpaikkasi sellainen, joka ei ehkä ole sitä mitä oikeasti haluaisit tehdä, mutta se tuo sinulle kuitenkin taloudellisen turvan ja työkaveritkaan eivät ole sieltä pahimmasta päästä? Punnitse, mitä vaihtoehtoja sinulla on. Mieti, mitä olet lähtenyt alun perin tavoittelemaan ja oletko jo saavuttanut ne. Mikä olisi seuraava etappi, joka toisi sinulle motivaatiota? Nykyinen työsi toimii tulevaisuudessa tärkeänä osana työhistoriaasi, joten senkin kannalta kannattaa miettiä, kuinka voisit tehdä sen mahdollisimman hyvin.

Ja lopuksi

Ikävä kyllä. Meillä jokaisella on niitä päiviä, jolloin mikään ei suju ja tuntuu, että olisi ollut parempi jäädä peiton alle syömään suklaata. Siinä tapauksessa, ei auta muu kuin kestää ja toivoa, että huomenna on parempi päivä… ja kokemuksesta voin sanoa, että niinhän se aina on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.